keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2014

Kunnialle riittää ottajia

Suomen metsäteollisuudella menee lujaa. Vielä muutama päivä sitten tätä väitettä olisi pidetty naurettavana tai vähintäänkin ylioptimistisena haihatteluna. Tänään, kun Metsä Group ilmoitti vaatimattomasta Suomen metsäteollisuuden suurimmasta investoinnista, tilanne on toinen. Lisäksi moni on kiitellyt, että Jouko Karvinen jättää Stora Enson.

On selvää, että isosta investoinnista pitää iloita. Työllisyys ja kasvu ovat avainsanat tässä kohtaa. Vähemmän selvää on, että kenelle kuuluu kunnia tästä. Voisi tietysti luulla, että kunnia on investoivan yhtiön. 

Apajille on kiirehtinyt kuitenkin jo poliitikkoja oikealta ja vasemmalta. Hallituspuolueiden edustajilla on tarve kertoa, että investointi johtuu hallituksen ponnisteluista. Ja ehkä etenkin suoritetuista yhteisöveron alennuksista. 

Varmasti on niin, että esimerkiksi yhteisöveron alennuksesta ei ole ollut ainakaan haittaa. Samoin kuin muistakaan veroeduista tai tukiaisista. Mutta. Voisiko ajatella, että kysymyksessä on iso kokonaisuus? 

Suomi on vakaa yhteiskunta, meillä on toimivat työmarkkinat, suhteellisen sujuva logistiikka ja kaikesta huolimatta melko luotettava päätöksenteko. Olisiko mahdollista, että koko tämä pitkä historia olisi syynä siihen, että tähän maahan kannattaa edelleen investoida. Ja kannattaa jatkossakin.

Jätetään turha kunnian kerääminen vähemmälle ja keskitytään luomaan lisää kasvun mahdollisuuksia. Se on paras tapa kiittää ja kunnioittaa tätä investointia.

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2014

Ei joka kylällä ole (52 kuvaa Korsosta)

Aloitin reippaasti viime syksynsä blogissani sarjan, jossa oli tarkoitus julkaista 52 kuvaa Korsosta. Kuva viikossa tahdilla. Kävi niin, että blogin pito jäi vähemmälle, joten joka viikko ei ole tullut kuvaa. Sarja jatkuu ja 52 kuvaa tulee, mutta enää en lupaa viikkotahdista mitään.

Olen asunut Korson suuralueella nyt seitsemisen vuotta. Siitä huolimatta tänään oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Korson keskuspuistossa. Kysymyksessä on alueen henkireikä, viheralue. Täytyy sanoa, että ei jokaisella lähiöllä ole tällaista puistoa, ei edes jokaisella saman kokoisella kaupungilla.

Kuva 7/52. Korson keskuspuisto keväällä (20.4.2014)
En tiedä onko joku alueen siivoustalkoista - mahtavaa että niitä järjestetään - jo ehtinyt alueelle, mutta puistoalue oli yllättävänkin siisti. Penkeissä toki on töhryjä, mutta tältä idiotismilta on valitettavasti vaikea välttyä. Muutama grillikatoskin alueelle sopisi, mutta ehkä ne eivät kauaa käyttökuntoisina säilyisi.

Nyt puistoaluetta ollaan kunnostamassa kaupungin toimesta mm. ruoppaamalla, rantaviivoja siistimällä ja uusimalla rakenteita. Hyvästä kannattaa pitää huolta.

torstaina, huhtikuuta 17, 2014

Blogisti palaa rikospaikalle. Jälleen.

Muutoksia on ollut sen verran haipakasti, että blogi painui tauolle. Fiksumpi olisi tietysti kertonut siitä mahdolliselle lukijoilleen, muta minä en ollut se fiksu.

Mutta blogisti palaa nyt rikospaikalle. Muuuttunut työ antaa inspiraatiota ja vie blogin ehkä enemmän taas yhteikunnalliseen suuntaan. Mutta Korson kuvasarjakin jatkuu kyllä. Täytyy tosin entrata siinä aikaväli.

Ja ulkoasukin täytyy laittaa kuntoon. Mutta viimeistän pääsiäisen jälkeen alkaa tapahtua. Promise.